Krista Pärmäkoski todella oudossa paikassa – teot puhuvat puolestaan: "Ehkä tämä osoitti sen"
MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä sanoo Suomen tehneen Trondheimin MM-hiihtojen naisten viestissä maksimisuorituksen, vaikka palkinto jäikin mitalin muodossa saamatta. Päivän suomalaisonnistujaksi Isometsä nostaa itselleen erikoisessa roolissa hiihtäneen Krista Pärmäkosken.
Lue myös: Krista Pärmäkoski paljastaa: loisti MM-viestissä loukkaantuneena – kausi päättyy etuajassa
Lue myös: Kerttu Niskanen: Kylmäpäinen ratkaisu
Suomen avausouutta vienyt Johanna Matintalo oli ennakkoon se, johon monilla riitti luottoa. Matintalo teki kolme päivää sitten perinteisen kympillä kauden parhaan normaalimatkojen hiihtonsa sijoituttuaan kymmenenneksi.
Viestin avausosuudella hän jäi kuitenkin kärjelle 46 sekuntia ja toi Suomen vaihtoon seitsemäntenä.
– Matintalo hiihti ensimmäisen kierroksen hyvännäköisesti. Laskuosuudella hän jäi arviolta 10–15 metriä ja ajoi sen kyllä vielä kiinni, mutta putosi sitten todella paljon. Odotin, että Johanna tulisi kakkosporukassa vaihtoon, mutta ei tullut, Isometsä sanoi.
Matintalo itse kertoi, että laskuvoittoisen osuuden tappio johtui sukses
Krista Pärmäkoskelta ikävä uutinen – avasi loukkaantumisensa taustat Ylelle
Hiihdon MM-kisat kuullaan ja nähdään suorana Ylen kanavilta. Katso ja seuraa kaikki uutisethiihdon MM-kisoista.
Hiihtoliitto tiedotti, että Krista Pärmäkoski päättää kautensa ensi viikonloppuna Oslon maailmancupiin. Tiedotteen mukaan Pärmäkoskella on lonkankoukistajan repeämä. Häntä odottaa arviolta kahden kuukauden kuntoutus.
– Kun palasin Keski-Euroopasta, ajoin aika lailla suoraan laivasta magneettikuvaukseen Helsingissä. Minulla todettiin osittainen repeämä lonkankoukistajassa, Pärmäkoski kuvaili Hiihtoliiton ääninauhalla ja viittasi tammi-helmikuun vaihteen tapahtumiin Cognen maailmancupin jälkeen.
Pärmäkoski hiihtää vielä MM-kisoissa päätösmatkan eli sunnuntaina 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan sekä Holmenkollenilla maailmancupissa.
Oslossa kilpaillaan ensi viikonloppuna 20 kilometriä perinteisellä ja 10 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Näitä Pärmäkoski pitää hyvinä matkoina, mutta niiden jälkeen hänen kautensa päättyy.
Pärmäkoski kertoo, että kuntoutuksen pitkittäminen venyttäisi seuraavan harjoituskauden alkua niin pitkälle, että nyt on järkevintä viheltää peli poikki.
– Ol
Krista Pärmäkoski on pitänyt yhtä puolisonsa, urheiluvalmentaja Tommi Pärmäkosken kanssa jo vuosia. Tommi toimii myös vaimonsa fysiikkavalmentajana. – Hänen tukensa on merkinnyt minulle ja uralleni valtavasti, Krista sanoo.
Sittenkin vielä yksi vuosi. Ainakin. Niin maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski, 31, ajatteli alkutalvesta, kun hän pohti uransa tulevaisuutta. Ratkaisu oli Kristalle poikkeuksellinen, sillä hän oli jo kymmenen vuotta aiemmin päättänyt lopettaa kilpauransa tänä talvena. Se tuntui vuotiaana maajoukkueessa aloittaneesta Kristasta pitkään sopivalta ajankohdalta. Maaliskuun lopussa hän kuitenkin ilmoitti jatkavansa.
– Olen yleensä hyvin periaatteellinen ja pidän kiinni päätöksistäni, mutta tällä kertaa pyörsin pääni. Minulla on niin kiva ammatti, ja olen hyvässä vireessä. Olisi tuntunut hölmöltä lopettaa nyt, kun intoa ja halua jatkamiseen vielä on, Krista sanoo.
Päätöstään hän puntaroi puolisonsa, urheiluvalmentaja Tommi Pärmäkosken kanssa, joka toimii myös vaimonsa fysiikkavalmentajana.
– Kyselin tietysti Tommin mielipidettä, koska tämä homma koskee tavallaan häntäkin, kun joudun olemaan niin paljon reissussa. Tommi ymmärsi ajatukseni ja antoi vihreää valoa
Ennennäkemätön päätös Krista Pärmäkoskesta
Krista Pärmäkoski hiihtää Suomen joukkueen kolmannen osuuden perjantain MM-viestissä. Se on hänelle täysin poikkeuksellista.
– Voi olla, että on ensimmäinen kolmonen ikinä. Tai sitten niitä on ollut joskus yksi, Pärmäkoski miettii.
Suomalaistähdeltä vaaditaan nyt kanttia. Edessä on 7,5 kilometriä hurjaa tykitystä.
– Miehet sanoivat, että reitti on tosi nopea, joten aika kovaa pitää uskaltaa lähteä. Vaikka matka on vitosta pidempi, siinä on pitkä palauttava lasku luistelupuolella.
Suomen joukkueen täydentävät Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja ankkuri Jasmi Joensuu.
”Heidän etu”
Krista Pärmäkoskelta vaaditaan uskallusta. Pasi Liesimaa
Sinivalkoiset taistelevat mitalista muun muassa Sveitsiä vastaan, joka on ollut kisojen suuri yllättäjä.
– He ovat osoittaneet koko kisojen ajan, että heillä on välineet kunnossa, Pärmäkoski sanoo.
– Kovalla matkavauhdilla heidät voi tiputtaa. Jos latu suolataan, se on ehkä heidän etu.
Kärjessä asetelmat näyttävät selkeiltä.
– Ruotsi ja Norja pyrkivät karkuun ja Norja vielä Ruotsilta karkuun. He eivät halua Jonnaa (Sundling) loppukiriin.
Ei kaduta
Pärmäkoski kokee olleensa huono-onni
”Ilmapiiri tuntui syövän hänet elävältä” – näin Krista Pärmäkoski kertoo uutuuskirjassa naishiihtäjien joukkuehengestä
Krista Pärmäkoski lounasti tuttuun tapaan Pohjois-Italiassa, Val Senalesin jäätikön alapuolella sijaitsevan hotellikompleksin ravintolassa lokakuussa
Tässä paikassa hän oli hiihtomaajoukkueen kanssa käynyt harjoitusleirillä jo pitkään lähes vuosittain. Nyt jokin oli kuitenkin toisin. Pärmäkoski huomasi, että muut maajoukkuenaiset eivät pitäneet hänen läsnäolostaan jäätikköleirillä saati ruokapöydässä.
Näin Pärmäkoski muistelee kireitä tunnelmia torstaina ilmestyvässä elämäkerrassaan Avoin (kirj. Yle Urheilun toimittaja Laura Arffman, kust. Gummerus):
Krista koki, ettei hän kuulunut joukkoon, ja myös maajoukkueen muut urheilijat vaikuttivat olevan vahvasti sitä mieltä. Kristasta tuntui, että etenkin yhteisissä ruokailuhetkissä hänen olisi toivottu olevan jossain aivan muualla. Ilmapiiri tuntui syövän hänet elävältä.
Tunnelmiin vaikutti se, että Pärmäkoski oli edelliskeväänä ilmoittanut, ettei ottaisi A-maajoukkuepaikkaa harjoituskaudeksi vastaan. Hän treenaisi omillaan.
Syy ratkaisuun oli kirjan mukaan pitkälti se, että Pärmäkoski pettyi vain yhden